HKKJ:n U14-joukkue kruunasi kautensa aluemestaruuteen Nurmeksessa pelatussa finaalissa voittamalla ottelun selvin lukemin 1–8.
Ottelun alku oli tasainen, sillä kaksi ensimmäistä erää mentiin tiukassa kamppailussa, mutta kolmannessa erässä HKKJ ratkaisi pelin edukseen viidellä maalilla.
Loppusummerin soidessa kymenlaaksolaisjoukkue pääsi juhlimaan ansaittua mestaruutta 310 katsojan edessä. Voitto oli vakuuttava osoitus joukkueen tasosta: peli oli kurinalaista, varmaa ja lähes virheetöntä alusta loppuun.
Joukkue lähti otteluun sisuuntuneena edellisviikonlopun tappiosta, eikä tällä kertaa voitosta haluttu luopua. Tämä näkyi vahvana yhteispelinä ja periksiantamattomana taisteluna.
– Haluan kiittää joukkuetta kuluneesta kaudesta. Olette tehneet hienoa työtä niin harjoituksissa kuin peleissäkin, ja kehityksenne on ollut selvästi nähtävissä. Jokainen pelaaja on tuonut joukkueeseen tärkeän panoksensa, ja yhdessä olette rakentaneet vahvan joukkuehengen, vastuuvalmentaja Sampsa Wichmann kiittää joukkuetta kuluneesta kaudesta. Kauden aikana joukkue koki sekä tiukkoja että selkeämpiä otteluita, mutta yhteistä kaikille oli vahva taistelutahto loppuun asti. Mestaruus oli ansaittu päätös kaudelle.
Vastuuvalmentaja haluaa kiittää myös taustajoukkoja ja tukijoita.
– Kiitos joukkueenjohtajalle, huollolle ja muille valmentajille – olette jaksaneet kuunnella ja katsella sekoiluani niin harjoituksissa kuin peleissäkin. Kiitos myös vanhemmille tuesta ja sitoutumisesta. Kuljetukset, kannustus ja arjen apu ovat olleet korvaamattomia.
Kauden aikana joukkue harjoitteli noin 140 kertaa, yhteensä noin 380 tuntia. Harjoitusten osallistumisprosentti oli noin 71.
– On ollut ilo seurata nuorten kasvua niin pelaajina kuin ihmisinä, ja erityisesti joukkueena. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, vastuuvalmentaja summaa.
Joukkueen kausi ei kuitenkaan vielä pääty mestaruusjuhliin, vaan seuraavaksi edessä on odotettu pelimatka Latvian Riika Cupiin. Turnauksessa pelaa yhteensä 34 joukkuetta monesta eri maasta. Turnauksen ensimmäiset pelit pelataan 17.4.2026.
HKKJ U14-joukkueen turnausmenestystä voit seurata osoitteesta:
...sekä...
HKKJ U14-joukkueen omasta Instagramista:
Onnea ja menestystä Riika Cupiin!
| 06.04.2026 21.00 | HKKJ:n kahvila jää kesätauolle! |
| 06.04.2026 18.30 | HKKJ:n U14-joukkue aluemestariksi Nurmeksessa ylivoimaisella esityksellä! |
| 23.03.2026 12.30 | Pelaajaksi HKKJ U20-joukkueeseen? |
| 21.03.2026 20.00 | HKKJ jäkiskirppis Kotkan Energia Areenalla 22.3.2026! |
| 20.03.2026 16.30 | Sinustako HKKJ:n tyttökiekkovastaava? |
| 19.03.2026 13.45 | Pelaajaksi HKKJ U18-joukkueeseen? |