
Hamina-Kotka Kiekkojuniorien perinteiset kiekkokoulut pyöräytettiin sunnuntaina 21. syyskuuta käyntiin Kotkan Energia Areenalla vauhdikkaissa ja iloisissa merkeissä.
Aurinkoinen sää helli kuluvan kiekkokoulukautensa sunnuntai-iltapäivällä aloittaneita vajaata viittäkymmentä leijonakiekkokoululaista sekä kahtakymmentä leijonapentulaista.
Kun tähän lisättiin vielä harrastamisen mukanaan tuoma ilo sekä jäällä suoritetusta liikunnasta palkinnoksi saadut makoisat grillimakkarat sekä pillimehut, ei Kotkan Energia Areenalta varmasti löytynyt yhtäkään kasvot peruslukemilla ollutta lasta saati vanhempaa.
Isot kiitokset kaikille paikalle saapuneille kiekkokoululaisille ja leijonapentulaisille sekä heidän vanhemmilleen, jäällä tapahtuneesta toiminnasta vastanneille ohjaajille, Hamina-Kotka Kiekkojuniorien vanhempien juniorijoukkueiden huoltajille luistimien teroittamisesta sekä tietysti myös K-Market Karhulalle, jonka tuen avulla onnistunut kiekkokoulujen avauspäivä oli mahdollista järjestää!
ps. HKKJ:n kiekkokouluihin mahtuu edelleen lisää pelaajia – tervetuloa kokeilemaan hienoa lajia ja uutta harrastusta, joka ei varmasti jätä kylmäksi yhtikäs ketään:
HAMINA-KOTKA KIEKKOJUNIORIT ry – HOCKEY TOGETHER SINCE 2023!
| 19.06.2026 08.00 | Rauhallista juhannusta! |
| 18.06.2026 12.00 | Valmennuspäällikkö lomailee 18.6.–19.7.2026 |
| 17.05.2026 14.30 | HKKJ:n ilmoittautumiset on avattu kaudelle 2026–2027! |
| 15.05.2026 20.00 | Olympiakomiten Huippu-urheilumyönteinen korkeakoulu (HUMMK) –auditointi Kotkassa 19.5.2026 |
| 08.05.2026 17.15 | Unelmien liikuntapäivä-tapahtuma Karhulan keskuskentällä 13.5.2026! |
| 07.05.2026 14.15 | HKKJ x Bauer & Sportpiste! |