Hamina-Kotka Kiekkojunioreissa kiekko-oppinsa saanut puolustaja Veeti Väisänen on valittu edustamaan Suomea vuodenvaihteessa (26.12.–5.1.) Kanadan pääkaupungissa Ottawassa pelattavissa U20 MM-kisoissa!
Aikaisin maanantaiaamuna Kanadaan matkustava Nuorten Leijonien MM-leiriryhmä pitää tällä hetkellä sisällään yhteensä kolme maalivahtia, kahdeksan puolustajaa ja 14 hyökkääjää.
Mukana kyseisessä 26 pelaajan levyisessä ryhmässä on myös aikanaan Hamina-Kotka Kiekkojunioreista maailmalle ponnistanut puolustaja Veeti Väisänen, joka edustaa tätänykyä kanadalaisessa junioriliigassa WHL:ssä pelaavaa Medicine Hat Tigersia.
U20-maajoukkueen päävalmentajan Lauri Mikkolan mukaan kasassa on erittäin monipuolinen ja hyvät menestysmahdollisuudet MM-kisoissa omaava pelaajakatras.
– Meillä on hyvä joukkue, jossa on iso potentiaali, Mikkola toteaa Leijonat.fi-sivuston haastattelussa.
Suomen U20-maajoukkue pelaa vielä muutaman harjoitusmaaottelun, joissa Nuoret Leijonat kohtaavat Slovakian (20.12.) sekä Yhdysvallat (23.12.), ennen tapaninpäivänä 26. joulukuuta starttaavia MM-kisoja.
Koska lopulliseen MM-joukkueeseen saa nimetä yhteensä 22 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia, joutuu Suomen valmennus- ja joukkueenjohto pudottamaan harjoitusmaaotteluiden jälkeen yhden pelaajan pois rosteristaan, joka kohtaa U20 MM-kisojen avausottelussa (26.12.) isäntämaa Kanadan kello 02:30 alkaen.
U20 MM-kisat on katsottavissa Suomessa TV5-kanavalta ja Max-suoratoistopalvelusta.