Hamina-Kotka Kiekkojuniorit ry on valinnut uudeksi Tyttökiekkovastaavakseen Hanna-Kaisa Muurmanin.
Pitkän kokemus seuratyöstä omaava Hanna-Kaisa Muurman, 52, oli lopulta erittäinkin oiva ja samalla helppo valinta HKKJ:n uudeksi Tyttökiekkovastaavaksi.
– Olen ennen uutta pestiäni toiminut jääkiekon toimihenkilötehtävissä noin 15 vuoden ajan niin Haminassa kuin Lappenrannassakin, Muurman toteaa.
– Minulle on aina ollut itsestään selvää, että jääkiekko on sekä tyttöjen että poikien laji.
Hanna-Kaisa tulee saamaan ison avun sekä tuen seuramme ja alueemme tyttökiekon kehitystyössä aiemmin kyseistä Tyttökiekkovastaavan tointa HKKJ:ssa hoitaneesta Jenni Salmisesta, joka täten jatkaa arvokasta toimintaansa eteläkymenlaaksolaisen jääkiekkoilun eteen.
– Olen ollut sikäli onnekas, että olen saanut seurata lahjakkaiden tyttöjen kehitystä ja nousua ylemmille sarjoille sekä maajoukkueisiin, Muurman kommentoi.
– Siksi onkin erityisen hienoa tulla mukaan HKKJ:n toimintaan sekä tarjota näin tyttökiekkoilijoille mahdollisuus lajin harrastamiseen omassa ryhmässä – muutenkin on mukavaa palata tuttuihin ympyröihin, sillä täällä on tehty viime vuosina vahvaa kehitystyötä jääkiekon eteen.
Hamina-Kotka Kiekkojuniorit toivottaa Hanna-Kaisan tervetulleeksi mukaan seuramme toimintaan ja kiittää samalla Jenniä jo tähän mennessä antamaastaan suuresta panoksesta paikallisen tyttökiekon kehitystyössä!
02.10.2024 08.30 | Girls Hockey Day-tapahtuma Haminan jäähallilla 24.10.2024! |
26.09.2024 21.00 | HKKJ:n kiekkokoulut käynnistyivät 22.9.2024! |
25.09.2024 18.45 | U9 – U12-ikäluokkien valtakunnallinen harrastamistukien haku on käynnissä 1.10.2024 asti! |
24.09.2024 20.00 | Hanna-Kaisa Muurmanista seuran uusi tyttökiekkovastaava! |
20.09.2024 11.45 | Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian Vanhempien valmennusoppi-koulutus |
16.09.2024 12.30 | Hyväntuulen hyvinvointimessut Satama Areenalla 21.–22.9.2024! |